Stressi ja sen hoitaminen Neurosonicin avulla


Stressitilassa ihmisen elimistö ei toimi normaalilla tavalla. Keholle pitkittynyt stressi on aina uhka, jolloin se asettuu ”taistele tai pakene”-tilaan. Koemme stressin mielessämme psyykkisenä ahdistuksena, pelkoina, masennusoireina tai unettomuutena, emmekä välttämättä ajattele, että stressi onkin elimistössämme jylläävä fysiologinen epätasapaino. Stressi voi aiheuttaa meille epämääräisiä tai selittämättömiä psykofyysisiä kipuja, outoja särkyjä tai pakko-oireita, jotka koetaan psyykkisinä ilmiöinä.

Jotta kehollisesta stressistä pääsisi eroon, elimistössä oleva epätasapaino on saatava kuntoon. Elimistö tuottaa liikaa ja liian vähän tarpeellisia aineita, jotka taas vaikuttavat keskushermostoon, aineenvaihduntaan, verenkiertoon ja tätä kautta kaikkiin elintoimintoihin. Neurosonicin moderni teknologia perustuu matalataajuusvärähtelyyn, jolla palautetaan homeostaasia ja saadaan elimistö toimimaan tasapainoisemmin. Punainen lanka on siinä, että autonomisen hermoston toiminta tasapainottuu.

Miten Neurosonic vaikuttaa elimistöömme?

Stressin lievityksessä on siis ensisijaisesti kysymys elimistön tasapainon palauttamisesta. Neurosonic-menetelmä perustuu matalataajuusvärähtelyyn. Tällä värähtelyllä on kolmentyyppisiä vaikutuksia: 1) Autonomisen hermoston toiminta tasapainottuu, jolloin välittäjäainetoiminta alkaa normalisoitua. Stressaantunut ihminen pystyy nukahtamaan normaalisti ja kokee itsensä rauhallisemmaksi. Kehon toimintoja korjaavat mekanismit toimivat paremmin. 2) Hoito ”tyhjentää pään” rentouttaen tehokkaasti ja samalla vireystila paranee. Ahdistuneisuus, levottomuus ja jännitys lievittyvät, jolloin psyykkinen toiminta tehostuu ja psyykkinen paine vähenee.  3) Stressistä johtuvat selittämättömät kivut lievittyvät tai häviävät, päänsärky lievittyy ja lihakset rentoutuvat sympaattisen toiminnan vähentyessä samalla kun värähtely(liike) saa verenkierron ja nestekierron toimimaan.

Stressin kannalta oikea ohjelma: Rentouttavat ja palauttavat ohjelmat.

Stressin kannalta oikea tuote: Kaikki tuotteet.


Tutkimukset – Tutkittu ja turvallinen

toukokuu 27, 2017

Haapaniemi Heli (2013) Tutkimus Neurosonic-menetelmän vaikutuksesta stressiin ja unihäiriöön. Oulun seudun ammattikorkeakoulu: Hyvinvointiteknologian koulutusohjelma Ikonen Veera (2013) Yksittäisen Neurosonic-matalataajuushoidon akuutit vaikutukset fysiologista ja subjektiivista palautumista kuvaaviin muuttujiin. Haaga Helia – Liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelma Paatelma Markku (2013) Kroonisen niska- ja selkäkivun ja unihäiriöiden hoito Neurosonic-menetelmällä. Jyväskylän yliopisto Riitta Rönnqvist (2015) Neurosonic-hoitotuolien käyttö osana sote-palvelutuotantoa – palveluntarjoajien kokemuksia Aalto-yliopisto Tuomi Janne, Sved Gabriele,Huutoniemi Anne, […]

Sopiiko hoito kaikille?

huhtikuu 7, 2017

Neurosonic on yleensä riskitön ja turvallinen rentoutusmuoto. On kuitenkin tilanteita, jolloin sitä ei kannata käyttää. Akuutti tulehdustila Flunssa ja kuume Raskaus Välilevyn pullistumat akuutissa vaiheessa Sydämentahdistin Jos olet ottanut rokotuksen, älä käytä samana päivänä.

Palautuminen

huhtikuu 7, 2017

Kaikki, joilla on kokemusta kovasta treenistä tietävät, että keho käy ylikierroksilla urheilusuorituksen jälkeen. Ylivire tuntuu fyysisenä rasituksena kehossa, lihasjännityksenä, levottomuutena ja mahdollisesti myös ajatuskarusellina, jota on vaikea katkaista. Ammattiurheilijoiden, joilla on kisa- tai pelikaudella lyhyen ajan sisällä useita kilpailuja, on tärkeää palautua suorituksesta mahdollisimman nopeasti ja erityisesti nukkua syvää ja palauttavaa unta. Neurosonicin moderni teknologia […]

Stressi ja sen hoitaminen Neurosonicin avulla

huhtikuu 7, 2017

Stressitilassa ihmisen elimistö ei toimi normaalilla tavalla. Keholle pitkittynyt stressi on aina uhka, jolloin se asettuu ”taistele tai pakene”-tilaan. Koemme stressin mielessämme psyykkisenä ahdistuksena, pelkoina, masennusoireina tai unettomuutena, emmekä välttämättä ajattele, että stressi onkin elimistössämme jylläävä fysiologinen epätasapaino. Stressi voi aiheuttaa meille epämääräisiä tai selittämättömiä psykofyysisiä kipuja, outoja särkyjä tai pakko-oireita, jotka koetaan psyykkisinä ilmiöinä. […]

Unihäiriöt ja kuinka Neurosonic niihin auttaa

huhtikuu 7, 2017

Ihmisen nukkumista säätelee monimutkainen kemia. Kansanomaisesti voidaan sanoa, että kun elimistömme on epätasapainossa, sen kemiat ovat sekaisin. Silloin myös nukkuminen on vaikeaa.  Neurosonicin matalataajuusvärähtely saa aineenvaihdunnan ja verenkierron toimimaan. Samalla keho ja lihakset rentoutuvat ja jännittyneisyys lieventyy. Oleellista on saada kehollinen stressi vähäisemmäksi, nukkumista häiritsevien hormonien tuotanto laskemaan ja tätä kautta elimistön välittäjäainetuotanto tasapainoisemmaksi.  Vaikuttamalla […]

Kivun hoitaminen

huhtikuu 7, 2017

Stressikipu on seurausta pitkittyneen stressin aiheuttamasta lihasjännityksestä ja muutoksista keskushermoston toiminnassa.  Tällaisille kivuille on tyypillistä, että niille ei löydy selittävää fysiologista vikaa tutkimuksista huolimatta. Neurosonic-menetelmän vaikutus perustuu matalataajuusvärähtelyyn. Kun koko kehomme värähtelee, se pakottaa lihakset ja kehon rentoutumaan tahdosta riippumatta. Vaikutus on välitön.  Menetelmällä vaikutetaan autonomiseen hermostoon ja erityisesti sympaattisen toiminnan väheneminen lievittää kipua. Asiakkaiden […]


Ollaan yhteydessä!

Ota yhteyttä ja kerromme lisää tuotteistamme!